torstai 20. maaliskuuta 2014

uusi karvaooppeli

meidän perhekoko kasvoi pari viikkoa sitten taas uudella jäsenellä! tässä on tiitti!



jahkailin muutaman kuukauden myytävien shettisten kanssa ja hieroin parista tosissani jo kauppojakin, mutta joku pieni juttu ei kummassakaan oikein natsannut. sitten löytyi tiitti. pari sähköpostia myyjän kanssa ja ilmoitin että lähdemme hakemaan pontskin kotiin. eikä ole tähän mennessä tarvinnut katua! kun kaverit painelevat häntä tötteröllä menemään, tiitti katsoo ja ottaa sitten vähän lisää heinää.
sillä on aivan mahtavan hauska ajaa, ja nyt kun on taas lunta ja jäätä, alkaa jo vähän polttelemaan, pitäisi päästä kärryille! kenkiä sillä ei ole, joten nyt on pakollista liikuntataukoa. lapsia olen taluttanut satulan kanssa ja ilman ja hyvin rauhallisesti hän tuntuu ottavan senkin. aivan mainio kaveri! niin rakas kuin nasu minulle olikin, ihana silti päästä niiden hurjien vaikeuksien jälkeen "valmiiseen pöytään". tiitti hoitelee suvereenisti ne hommat mitkä on meille vielä uusia, minulle ajo ja lapsille ratsastus.