maanantai 29. lokakuuta 2012

lunta tupaan!

olen tehnyt hienon kulttuuriteon, kunnostutin äitini vintiltä löytyneen putkiradion. ihan kankaanpäähän asti piti seikkailla ennen kun löytyi setä joka tiesi miten näitä korjataan. isäntä meinasi että mahtaako sieltä nyt kuulua sitten vaan semmoista 40-luvun musiikkia, mutta ei valitettavasti, tulee sieltä ihan nykypoppiakin. oliskin ollut hauskaa jos siellä esiintyis vaan joku dallape tai olavi virta. ratio sai kunniapaikan vanhan piirongin päällä yläkerrassa.


kyllä on pyykkiä pesty tänään ja jatkuu vielä monta päivää. mökiltä tullessa on tietty aina muutenkin mukana vaatepyykkiä, mutta nyt tuli sitten kaikki petivaatteet ja tyynyjä, kun taisi olla pienen mökkeilytauon paikka nyt. nyt sitten tuli e-o:lle ykäolo kun iski niin raju flunssa, niin on ollut siivousräteille tarvesta. kylppärin pyykkivuori ei näytä kivalta mutta kai se siitä pikkuhiljaa. ai niin ja sitten tuli vielä netanttilasta ihanat luumun väriset pellavapussilakanat jouluksi niin nekin pitää pestä ensin. täytynee lämmitellä pihasaunaa että saan lakanapyykkiä sinne kuivumaan, eihän ne tuolla lumituiskussa kuivu!

kattokaas miten hauska kisu kiipeilee meidän mökin ikkunassa!


ostin sen maarianhaminasta jostain krääsäkaupasta, se on tosi hauska! se on siis lämpömittari. joka ei olekaan käytännössä osoittautunut hirmu hyväksi hankinnaksi, kun tuo mittariosa on niin pikkiriikkisen pieni ja kapea, että jos on vähänkin hämärää, ei meinaa millään ikkunan läpi nähdä mitä se näyttää. mutta on se kisu silti hauska.

pikun sokrut on olleet oikein hyvät viime aikoina. kävi niinkin, että annoin sille aamulla insut ihan normaalisti, sitten mittasin illalla verensokerin, ja se oli niin hyvä etten antanut insua ollenkaan. seuraavana aamuna mittasin sokerit taas, edelleen olivat alhaalla enkä antanut insua. illalla mittasin taas, ja verensokeri oli laskenut päivän aikana itsellään vielä parempiin lukemiin! eli kolme piikitystä sai jättää väliin. seuraavana aamuna ne olivat hitusen koholla ja annoin tipan insuliinia, ja sitä tippaa vallan muutenkin olen enää antanut, koska se pienin määrä eli yksi yksikköä on liikaa, sokerit ovat niin hyvällä tasolla ettei tosiaan kannata antaa kokonaista yksikköä. piuku voi muutenkin taas oikein hyvin eikä ole tietoakaan lasittuneesta tuijotuksesta ja synkästä murheen tummasta pilvestä mamman pään yläpuolella.

tiistai 23. lokakuuta 2012

tyhjänpäiväistä jutustelua

ohhoi, mitäs kirjoittelis. tellu nyt ainakin karkasi pariin kertaan häkistä ja olen sitä nyt sitten päästänyt pihalle ulkoilemaan, varmuuden vuoksi panta kaulassa, vaikka tuntuu se pihalla pysyvän. ekalla kerralla hän kuitenkin häipäsi jopa piha-aidoista yli ja oli vuorokauden liesussa. sitten lähdin aamulla kävelemään e-m:n kanssa kerhoon, niin tellu jolkottelikin vatta puolelta toiselle heiluen perässä. onneksi huomasin sen jo ennen risteystä, otin pikku karkulaisen syliin ja palautin kotiin.
nyt sillä vippaa menojalka niin paljon ettei sitä moukumista meinaa kestää, mieluummin sitten päästää hänet pihalle toteuttamaan itseään. ja onneksi tosiaan se on nyt pysynyt aitojen sisäpuolella sen yhden karkureissun jälkeen.


oltiin tänään e-m:n kanssa ja killillä varustettuna ostamassa mökille uutta petauspatjaa, kun se patja siellä on niin kova, ettei siitä oikein meinaa päästä liikenteeseen aamuisin, olen kuin mikäkin vanha mummo. ostin semmoisen viskoelastisen, mikä kylläkään ei kokemusteni mukaan ole mikään oikotie onneen. meillä on sellainen kotonakin ja sekin on aivan liian kova, ei se myötää tarpeeksi. niitäkin on erilaisia. lisäksi meidän makuuhuone on aina vähän viileä isännän kauhuksi niin sekin tekee siitä viskosta vähän jäykän.
juna-asemallakin käytiin hakemassa liput isännälle ja e-o:lle helsingin reissua varten. lisäksi löysin kivan lahjan tulevalle kummipojalleni joka saapuu näillä näkymin tammikuun viimeisenä päivänä. se oli hauska kirkkaankeltainen ankkapehmolelu jonka sylissä on fleecepeittorulla. osoitin kunnioitettavaa itsehillintää kaupassa, ohitin lankaosaston pelkällä vilkaisulla. tekisi niin kauheasti mieli alkaa kutoa torkkupeittoa kelo- langasta, se kun on tosi paksua ja kevyttä, mutta silti 50% villaa.
säärystin sai muuten parinsa viime lauantaina! viininpunainen ja ruskea! lämpimiä ovat!

ai niin tellusta piti vielä kertoa, että vaikka se on tuommoinen valkoinen pieni kärpännaama, sen niskasta löysin viikonloppuna mökillä ittensä ihan piukeeksi imeneen punkin! rapsuttelin sen niskaa ja sitten pari kertaa piti oikein kokeilla että mikäs... kyllä arvasin jo ennen kuin katsoin, ja puistatti vielä pitkän ajan päästä kun mietin sitä. miten ne punkit voi olla niin iljettäviä!! se oli ihan harmaa, varmaan 2 senttiä pitkä! jopa isännällä teki pahaa kun sitä irrotettiin, hän nyt ei ole niitä punkkeja niin paljon nähnytkään eikä ikinä ole minun eläimilläni punkki ehtinyt noin kauan olla! yhtään sitä ei kyllä sieltä karvojen alta huomannut. hyi yök.

maanantai 15. lokakuuta 2012

ylävartalorampana

pahoittelen pientä päivitystaukoa, olen joutunut tuijottamaan tietokonetta ihan liikaa viimeaikoina eikä ole riittänyt touhukkuutta blogille. mutta kun näin mukavasti heräsin taas kahdelta yöllä niin eikun päivittelemään, että voivoi, arvatkaas ny mitä.
heräsin aamulla mökillä selkä niin kipeänä että oli pakko tehdä heti soittokierros, jos pääsisi heti naprapaatille. en saanut vedettyä syvään edes henkeä, kun lapaluiden välissä joku nikama painoi keuhkoihin ja aiheutti aivan järkyttävää viiltävää kipua. en saanut tehtyä mitään vasemmallakaan kädellä, en voinut nostaa mitään, ihme että sain paidan päälle! ei se nyt vielä riittänyt että oikea käsi on edelleen melko viraton! onneksi turun luontaishoitolasta löytyi ihana naprapaatti ulla joka huoli minut vaikka olikin sunnuntai. hän möyhensi selkäni siihen malliin, että olen jopa saanut muljattua sängyssä nyt yöllä aika normaalisti. oli se kipu kyllä niin kauheaa etten olisi ikinä uskonut. ulla meinasi että se olisi ollut vaan tavallista pahempi fasettilukko, vaikka ei se kyllä yhtään siltä tuntunut, tuntui kuin koko nikama olisi ollut sivuun muljahtaneena. aivastin autossa matkalla ja ei varmaan olisi sen enempää nipannut jos joku olisi iskenyt puukolla selkään. vissiin kai tämmöinen uusi näppärä ongelma muodostui koska olen kohta 2 viikkoa joutunut varomaan ja jännittämään olkapäätäni, ja myös koska en juuri siksi ole päässyt tekemään normaalia selkäjumppaani. jumpata meikäläisen nimittäin täytyy juuri niiden fasettien takia, muuten en pääse aamulla sängystä ylös. selkä menee muuten muutamassa viikossa niin jäykäksi etten pysty tekemään sitten enää mitään. kiertoliikevenyttelyllä se pysyy sellai notkeana että saan jopa itse fasettilukkoja avattua, ja niitä tulee siis päivittäin. isäntä hoitaa sitten ne mihin ei omat konstit tehoa. eikö ole auvoista tämä kakkaselkäisen elämä! tätä se on ollut viimeisen 10 vuotta.

mutta koska en ole jaksanut riiputtaa oikeaa kättäni kantositeessä muuta kuin ekat 2 päivää sijoiltaanmenon jälkeen, neuloin mökillä lauantaina ekan säärystimen tosi tuhdista ruskeasta boston-langasta. tein oikein semmoisen joka lähti resorin jälkeen levenemään niin että meikäläisenkin pohje mahtuu. ja sitten taas kapanee nilkkaa kohti. ruskea lankani ei riittänytkään toiseen säärystimeen, ensi lauantaina jatkuu sitten viininpunaisella langalla. ne on ihan hyvä pari sitten.

tämmöiset kynsikkäät tein olkapäätä edeltävänä viikonloppuna:


ja tämmöisen pipon sitä edeltävänä:


aikamoista myrskyä piti merellä edellisviikonloppuna, meidän mökkitie oli muuttunut koskeksi, e-o kävi jopa uittamassa laivaa tiellä.

ai niin tässä on vielä kuvaa kurpitsain parhaimmistosta:


perjantai 5. lokakuuta 2012

ponirodeo, osa 6

laskin tähän mukaan ne 5 kärryttelykertaamme. tämä kuudes toimitti meikäläisen nyt sitten sairaalaan, hohhoijakkaa. satula ja ratsastaja olivat selässä ja kovasti makupaloista siinä nautiskeltiin. jännitin jokseenkin paljon, koska siitä samaisesta ovesta lähdettiin ne 5 aiempaa kertaa pomppien ylös, taakse ja sivuille. kaikki lähti kuitenkin menemään tosi hienosti ja nasu melkein kaiveli itse jo niitä digestiivejä mun taskustani, talutin sitä konehallin ympäri ja sitten kentälle.  kentälläkin tehtiin hienosti melkein kokonainen kierros, kunnes sitten nähtiin ne puomit ja sitten lähti 480 kiloa mopoa käsistä. ratsastaja-ellu lensi kaaressa kenttään, minä pidin liinasta kiinni ettei se pompi ellun päälle, niin nasupa kääntyi ympäri ja juoksi mun päälleni ja siitä sitten laitumelle. ellun ei onneksi käynyt mitenkään, ilmat vaan menivät pihalle hetkeksi, mutta mä makasin puoli tuntia tihkusateessa odottamassa ambulanssia joka lopulta saapui pillit soiden. ei sitten onneksi luita mennyt, mutta olkapää oli vähän hassussa paikassa ja leuka auki. ellu kääri mun pääni pinteliin että leuka pysyisi vähän kuivempana. että mä kirosin niille ambulanssipojille, mä käskin ellun soittaa teurastamoon, olin aivan jumalattoman kiukkuinen. sairaalassakin vielä sanoin suorat sanat lääkärille ja hoitsuille kun olin niin täydessä raivossa. olkapäänkin laittoivat sitten nukutuksessa kun en suostunut muuten ja ajattelivat varmaan että parempi laittaa hetkeksi tolkku pois. mutta kyllä hoitaja sanoi jälkeenpäin, että se piti niin karmean äänen, että hänenkin teki heikkoa, ja varmaan on niitä kuitenkin eräitä kuunnellut. ambulanssipojat vaan kehuivat mun sisukkuuttani, eivät onneksi ottaneet nokkiinsa.
että se poni on paskiainen, se ei kunnioita ihmistä ollenkaan. niin kauan kun on kaikki kivaa ja mukavaa, menee hienosti ja hän on suloinen pikku kulta, mutta heti kun pitäisi tehdä töitä, se näköjään juoksee vaikka päälle, vain koska ei viitsi tehdä hommia. minulla on konstit nyt loppu, käsi on riiputuksessakin 3 viikkoa, enkä kuuteen viikkoon saisi tehdä sillä paljon mitään, joten nasu saa taas vaan vetelehtiä. ellu on sen verran seko, että varmaan suostuisikin menemään selkään vielä uudestaan, mutta sitä ennen nasu pitäisi saada nöyrtymään, koska se on hengenvaarallinen tommoisena. mulla ei ole aikaa siihen, että kävisin joka päivä tekemässä töitä sen kanssa, ja sen se välttämättä tarvitsisi, sitä pitäisi juoksuttaa aivan hemmetisti vermeet selässä ja perunasäkki selässä ja ravivehkeet selässä ja pestä ne kintut joka päivä(koska sekin on hänestä ällöä) ja kaikkea mistä se ei tykkää! se täytyy saada tajuamaan että ihminen on pomo, muuten siitä ei tule turvallista ratsua. tinkerit on kai kuuluisia siitä, että ne on aika hankalia koulutettavia, juuri luupäisyyden takia. olen kovasti miettinyt nasun myymistäkin, silti tästä jotenkin on sisuuntunut eikä millään haluaisi antaa periksi. mutta johonkin se on lähetettävä kuria oppimaan, koska minä en osaa enkä ehdi, eikä ole rahaakaan. nyt täytyy laittaa käsi takaisin paketin sisään, alkaa vähän tuntumaan olkavarressa tämä kirjoittelu.