tänään käytiin sukuloimassa jämijärvellä. killi sai hurjat paviaanikohtaukset ja kiisi pitkin peltoja ja pomppi ojien yli niin että kuovit sai kyytiä. kotiinviemisiksi saatiin siemenpottuja, perennantaimia (kaikkea semmoista ihanaa mistä ei tiedä mitä ne on ennen kun ne kasvaa), mummin kutomia mattoja 4 tai 5 ja sitten mummi lykkäs mulle mukaan vielä tämmöisen ihanan betonikiekon:
on taas askarreltu... mäkin tein niitä raparperinlehtijuttuja, niistä on mökillä polku porakaivolle, sitten olen tehnyt semmoisen kiekon missä on e-o:n käden- ja jalanjälki vielä pienempänä vauvana mitä hän on nyt, mutta en mä veny sentään tämmöisiin taideteoksiin. mummi oli tehny myös semmoisen upean lautasentapaisen, missä oli myös näitä lasikoristeita, ja kolot viidelle tuikulle. sitten oli yhden tuikun kippo joka myös oli koristeltu sinisellä lasilla. sitten oli lintujen juoma-allas. mä ihailin niitä kaikkia aivan haltioissani ja olisin tainnu saada ne kaikki mukaani jollen olis kieltänyt mummia lahjottamasta kaikkea. sain sitten tämän ja sanoin että se on aina meidän rappusella. se on ihana!
oli kiva reissu niinkun aina ja kiva tulla takaskin. oli paljon laulujoutsenia pelloilla matkan varrella ja kaksi kertaa kurkikin.
e-o ajeli papan kanssa valmetilla pelloilla ja veti herkkuja naamaan minkä kerkes takaisin tuvassa. mainio retki vaikka vähän satelikin.
meillä on kasvihuone edelleen vaiheessa, syvä huokaus... mutta meidän mammun autotallista löytyi aarre sinne! hieno kaappi mihin saan pienemmät puutarhatyökalut, ämpäreitä ja ruukut talveksi talteen! se on mädäntynyt nurkasta kun on saanut joskus kosteutta, muuten se olisi tullut meille sisälle mutta näin se on täydellinen kasvihuoneeseen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti