tiistai 26. helmikuuta 2013

tarinointia yskimisen lomassa

aamulla oli niin kaunis taivaanranta että piti ottaa kuva:


olisi tuon luullut enteilevän oikein ihastuttavaa auringonpaistetta mutta aika sumpussa ollaan ainakin vielä. eilen sitävastoin oli koko päivän todella kaunis talvipäivä, aurinko paistoi ja lämmittääkin jo. leikkasin omenapuut!

meidän vanhus pukkaa melkein pelkkää tuota uutta versoa, mutta on täynnä omenoita kesäisin.



mursunaama on kohta jo entinen

sain eilen sen höhlän matonkin virkattua. en tajunnut että siitä nyt ihan noin pieni tulee. mutta toisaaltas kuteen väri oli ihana eikä niitä rullia ollut siellä alelaarissa enää kuin yksi. ihan kiva tämäkin pikkumatto on sängynvieressä. matonkuteesta virkattu matto myös tuntuu ihanalta paljaan jalan alla kun siinä on muhkuroita.

lähtökohta

valmis tuote

kotilot todella yrittävät nyt invaasiota, ne on jo ihan pelottavia. ensimmäinen vaihe on nyt takana (koon massiivinen suureneminen), nyt niitä munia on jokapuolella akvaariossa. niitä on mangroveissa ja pohjahiekan seassa ja kasveissa. siivosin aamulla suodattimen ja niitä munia oli isoja kasoja suodattimen ulkopinnassa. pesin sitten vielä yhden juurakonkin koska nyt täytyy käydä taisteluun. jos jonain päivänä blogi ei enää päivity, ne ovat ryömineet ulos akvaariosta yön aikana ja tuhonneet meidät. hälyttäkää silloin apua!!

2 kommenttia:

Bessie kirjoitti...

Hihii, vai on teillä hirviökotiloita akvaariossa ;), toivottavasti täystuho onnistuu ja kotilot kukistuvat. Ja paranemisia tätäkin kautta.

Miten siellä voi olla noin keväistä :D, asutaan vähän eri "vyöhykkeillä" näiden vuodenaikojen suhteen ;).

Nätin maton olet tehnyt, olet tosi taitava :)

Anonyymi kirjoitti...

Juu se on niin, kuten mummu opetti, eli "iltarusko hyvä rusko, aamurusko päivän pasko".

T: Marjatta