lauantai 23. maaliskuuta 2013

marttakohtaus heti aamusta

jääkaapista on vuotanut joka päivä hiukan vettä sen eteen lattialle. otettiin isännän kanssa asia käsittelyyn, tyhjennettiin kaappi ja isäntä kallisti vekotinta ja minä kyyläsin ja sorkkisin. sitten aloin katsomaan että eihän se sieltä alta mistään tule vaan sisältä. sellainen pieni reikä joka vie "sulamisvesiä" jääkaapin takana olevaan säiliöön, oli ihan möhnässä eivätkä vedet päässeet sinne kulkemaan. ongelma ratkaistu, onneksi en laittanut vielä smegiä tilaukseen. kun jääkaappi siinä seisoi tyhjillään, katsoin taas kauhuissani miten likainen se oli ja ilmoitin isännälle, että se pestään liukuhihnatyönä yhdessä. isäntä (jolla on kokin koulutus ja siis myös hygieniapassi), ahdistui siinä samassa ja meinasi, että eikai sitä nyt taas tarvitse pestä, kun justhan jouluksi sen siivosin. marttakohtaus jylläsi kuitenkin voimakkaana, ja minä pesin, isäntä kuivasi ja laittoi hyllyjä takaisin paikalleen. nyt meillä on ihana puhdas kiiltävä jääkaappi!

nyt oli coutry livingissä niin hyvin sanottu, että en itse pysty parempaan, siispä:








leena kävi pesemässä bossen huomista koitosta varten. bosse ei ollut ihan tyytyväinen mutta leenalla taisi olla niin varmat otteet, että kenenkään silmät eivät olleet vaarassa. kissa on kerran purrut mun peukalosta läpi, joten suhtaudun kunnioituksella niiden raivoon, bosse oli kuitenkin kiltisti.

apua, se pehva kastuu!!!


mamii!!! auttakaa mut hemmettiin täältä!!

pieni vauva tuli kylvystä

näyttelyssä esittämistäkin harjoiteltiin

1 kommentti:

Leena kirjoitti...

Sä oot auka haka noissa korjausjutuissa.Mulla ei toi kuivausrumpu pelitä..vinkkejä,mikähän sensori siitä on mennt?Ihana Possu,kuka tuhma sen pisti kylpyyn....ihkut kuvat<3