keskiviikko 14. marraskuuta 2012

hurjia torttuja ja -dinoja

ukkeli tekee dinosauruskirjaa. hänellä on tapansa mukaan kaikki hanskassa, hän ei ole mikään t-rexin ihailija. lupasin laittaa kirjasta parhaita kuvia blogiin, tässä siis esimerkkejä:

tässä karsea liopleurodon
hesperosaurus
nämä eivät ole oikeassa suhteessa toisiinsa, vain pituusmittoja siis
kirjassa on jo 50 sivua faktaa ja hienoa kuvitusta.
kuva kertookin mistä on kyse

e-o meinasi että saisi sen puolessa vuodessa valmiiksi.
he olivat iskän kanssa helsingissä edellisviikonloppuna katsomassa sitä walking with dinosaurs-spektaakkelia ja kyllä oli ollut hienoa ja jännittävää. sitten kun pääsi vielä junalla takaisin niin se kruunasi koko homman.


äiskä puolestaan teki sitä edeltävänä viikonloppuna ihanan kääriksen missä oli kinuskikermapuolukkatäyte...mmm...
isänpäiväksi syntyi sankarin toivomuksesta ällöttävä melonikakku. siinä oli ihan liian paljon makuja sekaisin, vaikka se oli kyllä ihan joku valmis ohje jostain lehdestä. olen tehnyt sitä kerran aiemmin ja se saavutti pesueen miesväestössä suuren suosion vaikka on ihan kauheaa. siinä on vesimelonia (vaikka eläisin mieluusti pelkästään vesimelonilla, ei se kakkuun sovi, se teki mausta vetisen ja laimean), tummaa suklaata (eli tosi outo yhdistelmä melonin kanssa...) ja mansikkakermaa! ja pohjaksi wilhelmiinakeksejä ettei rasvapuoli unohtuisi!! mitä ihmettä sen reseptin keksijä oli mahtanut nauttia. kirjoitin silloin ekalla kerralla ohjeen reunaan huomautuksen "aivan kauhean makea ja ällö", sillä en voinut heittää sitä paperinkeräyslaitoksen äijien kiusaksi koska samassa paperissa oli montteri-kokoelma. vuosien varrella sitä kakkua on välillä toivottu uusintana ja ajattelin nyt yllättää iskän. en kyllä yllätä enää, sori vaan, sotkin kunnolla tussilla reseptiä etten enää erehdy tekemään sitä. vaikka isäntä kylläkin piti siitä taas. ja poikakin söi pari tytisevää palaa.

tästä ei torttu enää rumene
eilen valmistui sitten maailman kaameimman näköinen marjapiirakka. laitoin siihen piimää, jauhoa, soodaa ja sokeria ja marjat päälle ja avot:

koska näköjään taas valvon öitäni, piti käydä vähän näpystelemässä ja yllättävän syötävää se kuitenkin oli kun laittoi päälle ison kasan vaniljamömmöä.

uusi jäsen on lopultakin saatu raatiimme!! sydämelliset tervetulotoivotukset! tuo kavereita mukanasi! ja terhikin voisi lopultakin ryhtyä jäseneksi vai liittyä blogiin vai miten se sitten kuuluukin sanoa.

nyt jännätään sitä miten nämä kuvat taas järjestävät itse itsensä lopullisessa julkaisussa. hyviä öitä!

1 kommentti:

Bessie kirjoitti...

Kyllä ne lapset osaa ja ovat luovia :), ihania dinosauruksia :). Ja nam mitä herkkuja leipoilet siellä. Oikein herkullisen näköinen minun mielestäni tuo marjapiirakka.