tiistai 4. syyskuuta 2012

metsään on tullut jo syys

...mutta onneksi me tykätään siitä





tämä viimeinen kuva ei liity otsikkoon, mutta eikös vaan ole meidän pupalla iso nenä!

taidan nyt vastata typyn ruokahuolikysymykseen tässä, kun en kumminkaan osaa muuta kautta ja tekninen tukikin hikoaa jo taas kreikan päässä. eli, minä en tajua kovinkaan paljoa kaikenmoisista vitamiineista ja hivenaineista, mutta lapsia on tunnetusti äärettömän kranttuja, ja sitten niitä jotka söisivät vaikka hevosen, elävänä tai kuolleena. e-o kuuluu ensimmäiseen ryhmään, se syöminen on tosi surkeeta muutenkin. kuitenkin jos hän jotain syö, niin maitotuotteita, pähkinöitä, siemeniä, salaatteja, vihanneksia, ruisleipää ja kalaa. ei tarvitse olla edes ekologisesti ajatteleva lehmänystävä, että huomaa että ruokavalio on aika terveellä pohjalla. meillä ei syödä sipsejä, sihijuomia eikä roskaruokaa kuin satunnaisesti ( toki hän vetää hampurilaista nassuun silloin aivan innolla, koska kasvissyönti ei ole hänelle mikään ideologia, liha vain iljettää häntä ulkonäöltä ja hajusta). oletan siis, että hän saa kaikki tarvitsemansa proteiinit ja muut ruokavaliostaan, koska hän lopetti lihansyönnin n. 5 vuotta sitten, eikä vaikuta kovin puutostautiselta. 
jos nyt kumminkin sinun lapsesi ei tykkää pistellä mitään siemeniä, niin en silti huolestuisi, uskon kyllä että lapsi syö sitä mitä tarvitsee. kyllä sitä lihaa sitten alkaa tehdä mieli jos jotain puuttuu. se b12-vitamiini ennemminkin on se, mitä täytyy korvata, ja sitä saa kyllä maitotuotteista yms. e-o:n mummi kertoi, että e-o:n täti oli ollut lapsena tosi surkea syömään (niinkuin e-o:kin on, ei meillä siis pöydät notku erimoisista salaateista täällä, vaan tarjolla on normaalia kotiruokaa joka yleensä ei kelpaa). hänellä oli tapana antaa "tädille" aina joku leivänkäntty jyrsittäväksi kun he lähtivät jonnekin, että saa edes jotain mahaansa. mummi oli sitten joskus tuskastunut siihen syömättömyyteen ja mennyt lapsen kanssa lääkäriin ja sanonut, että kun se ei syö mitään! lääkäri oli sanonut, että syöhän se, onhan sillä nytkin leipä kädessä. eivät ne ruokapöydän viereen kuole, ja minä olen sitä mieltä, että tämä maa on rakennettu läskisoosin ja suolakalan voimalla, nykyään ihmiset syövät niin paljion monipuolisemmin eivätkä silti kestä mitään. huh, olempa taas vuodattanut. ai niin, koulussa ei ole kasvisruokaa, päinvastoin, siitä saisi koko yleisöosastosivun täyteen kun päästäisin kiukkuni siitä asiasta valloilleen. toivottavasti tämä nyt jotain auttoi. kyllä se siitä lutviutuu ja hymiö perään kun tietäisi missä niitä jaetaan.





Ei kommentteja: