kaameita kokemuksia!

ikinä en mene enää ns. vapaaehtoiseen leikkaukseen, hyi kauhistus! nukutuksesta herääminen oli kauheaa ja vielä kauheampaa oli kun anestesialääkäri tuli kertomaan, että mun sydän oli pysähtynyt kesken leikkauksen! hän sanoi, että ei siinä hengenlähtö lähellä ollut, mutta oli kuitenkin pitänyt elvyttää... ja minä kun aina muuteskin mietin ensimmäisenä, että mitä kaikkea ikävää voi tapahtua, ja monta kertaa mielessä kävi tietysti sekin, että mitä jos en herääkään! huonekaveri kertoi, että hänen siskolleen oli annettu liikaa nukutusainetta nielurisaleikkauksessa, ei meinattu saada hereille... kauheita juttuja! mun sydän on muutenkin jotenkin laiska, toivottavasti en nyt sentään ihan lähivuosina potkaise tyhjää kun lapsetkin on vielä liian pieniä ja elämä niin ihanaa! verenpaineessa oli alapainekin leikkaussalissa ennen nukahtamista joku 77, hoitaja sanoi että jos tämä on paine jännittäessä niin mitäköhän se on normaalisti. kai semmoinen että juuri ja juuri tässä hoiputaan. joskus kun on mitattu jossain lääkäreissä multa verenpaineita, yleensä kuvio menee niin, että mitään ei kuulu. sitten koputellaan sitä stetoskooppia vai mikä onkin ja yritetään uudestaan.

viideltä mut olisi kuitenkin jo kotiutettu, mutta pyysin isännän hakemaan vasta seitsemältä jolloin osasto meni kiinni, koska olin niin tokkurassa unilääkkeestä. torkuin pitkin iltaa, sitten oli hetken aikaa kohtalainen olo, sitten taas nukutti. kurkku on edelleen aivan hirmuisen kipeä ja turvonnut, jugurttia olen saanut syötyä ja eilen sairaalassa mehujäätä. kylmää vettä vaan ja lääkkeitä, niillä nyt mennään. lääkäri ohjeisti, että ekan viikon ajan kannattaa syödä maksimimäärä lääkkeitä, sitten vähentää jos voi. katselin keskustelupalstoilta, että monilla on ollut vielä kuukausienkin päästä kurkussa turvotusta. toivotaan että jälkeenpäin olisi kuitenkin sellainen olo, että se kannatti.