tiistai 12. maaliskuuta 2013

ihania aurinkoisia päiviä!

tänään leikkasin e-m:n kanssa marjapensaita. siinä onkin vähän savottaa kun niitä on 14! saako tätä tekstiä jostain suuremmaksi ja mitä tarkoittaa tuo kursiivi. testataanpa.ahaa, tästä saa tämmöistä nättiä kaunokirjotusta! juu simmottis sitten kävi, että leikkasin 8 pensasta vähän vähemmän risukkoisempaan muotoon ja sitten en enää jaksanut, alkoi kylmäkin vähän tuntua pepussa kun istuin tietty hangessa samalla kun leikkasin. ei ehkä paras leikkuuaika, koska lumen pinta on niin valtavan korkealla, että sinne hangen alle jää kauheat tapit vielä pystyyn. mutta kova hinku on kevättöihin. sain kunnon vesikellon peukun juureen saketööreistä. täytyy laittaa pumpulia hanskan sisään ensi kerralla.

jatketaankin entisellä linjalla, ei nyt ihan kolahtanut minulle tuo homma.

eilen tein leenan ohjeella omenapiirakkaa, tänään se on poissa! ihmeellistä! pitäisi tehdä taas samantien uusi ja aina tuplamäärä. kun neljä syö ja muutama on vielä kerjuulla vieressäkin, ei tuommoisesta piirakkavuoallisesta tule kuin kiukkuiseksi.

ikeaan pitäisi päästä. tarvitsisin eteiseen "kunnollisen" siivouskaapin jonne voisi myös tehdä kissan privaattialueen. löysin netistä aivan älyttömän hyviä ideoita siitä miten potan saa kivasti piiloon, eli maisemoitua. ikeasta saa ihan perusvaatekaapin satasella, mittailin että se mahtuu juuri passelisti yläkerran rappujen alle. vain tuliterään ikeakaappiin raaskii sahata samantien reiän seinään, josta kissa kiipeää potta-alueelle. saavuttuaan ko.alueelle, edessä onkin reikä alaspäin, jossa potta sijaitsee. kissa laskeutuu pottaan, tekee toimituksen ja poistuu samaa tietä. lemppa ei tule ulos, koska kaapin ovet ovat kiinni. kun ovet avaa, potan saa vedettyä näpsäkästi ulos puhdistustoimintoa varten. tarkoitus olisi saada tietysti myös järkälemäiset kissanhiekkasäkit mahtumaan kaappiin, ja potta-alue on eristetty muusta kaapista, ollen kaapin alaosassa ja siivousjuttujen yläosassa. sinne pitää saada mahtumaan imuri ja pesuainetötterströmit. sitten kun homma on valmis, laitan kuvia uudesta siivouspotta-yhdistelmästä.

taloutemme pahin kakkakone

1 kommentti:

Kukkaiselämää - My flowering life kirjoitti...

Kuulosta hienolta kissakäymälältä!