maanantai 31. joulukuuta 2012

iloinen kotiinpaluu

possu tuli takaisin kotiin! haettiin naski aamupäivällä klinikalta, se olikin jo ihan kypsä siihen seisoskeluun, oli vähän sen oloinen että "paas akka töpinäksi" kun laitoin fleeceä niskaan. varovaisesti kävelee mutta ihan hyvin. nyt jatketaan kotona vielä karsinassa oleskelua ja jalan kylmäämistä pari x päivässä ja tulehduskipulääkettä muutaman päivän. ihan pääkallokelit! jään päällä vettä, aivan kaameaa. jollei se muutu ennen kuin nasu on valmis taas pihattoon, pakko kai sille on kengät ja hokit sitten laittaa, voi kakka. olen kengättömyyden puolestapuhuja, ja olin suunnitellut ostavani nasulle kavioiden päälle laitettavat töppöset joihin hokkeja voi kiinnittää, sitten joskus kun sillä voisi alkaa ratsastaa. mutta ei sellaisia ympäri vuorokauden voi käyttää, eikä edes ole varaa niihin nyt, kun ne ovat aivan sikakalliita. eli en nyt tähän hätään keksi muuta keinoa millä liukastelua voisi näillä keleillä estää.

ja jälleen kerran hyvää ja vähäpaukkuista vuodenvaihdetta lukijoille!

1 kommentti:

Bessie kirjoitti...

Toivotaan että ette joutuisi turvautumaan rautakenkiin, jospa kelit menis ohi pian. Ja ihanaa jos Nasu on parempaan päin!