sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

blogiharjoittelua!

tälläi keväällä tekee mieli opetella uusia asioita niinkuin tämä bloginpitämishomma. toivottavasti samanhenkiset immeiset nyt sitten löytävät nämä meikäläisen kirjoitukset! palautettakin otetaan mielellään vastaan!
uusia asioita opettelee myös meidän nasu. tänään juhlittiin 3-vuotispäivää ja sen kunniaksi hän joutui töihin! mentiin taas pitkin ohjin pieni lenkki ja pelleiltiin reippaasti. saisi se ruveta jo sujumaan kun on niin monet kerrat tehty ja keskiviikkona on sovittu  että pari sisukasta tuttavaa tulee liinojen päähän ja lähdetään ulos kokeilemaan kärryjä. eka kerta kärryjen kanssa talvella oli fiasko, poni säikähti pyörien alla räsähtelevää jäätä, pääsi irti meiltä ja esitti rodeonäytöksen pihalla. sen jälkeen on tehty hyvin hissukseen uudelleen siedätystä kärryihin. nyt nasu ei pelkää enää vaikka on kaikki remmit kiinni, niin aiotaan kokeilla ulostautumista keskiviikkona. täytyy muistaa laittaa potta päähän varmuuden vuoksi...
isäntä on saanut jälleen toimeksiannon ja on pihalla sahaamassa lautoja. aion nikkaroida kompostikehikkoja vihannesmaan viereen. meillä on paketissa kasvihuone vajassa, senkin olisi tarkoitus tulla niille paikkeille jossain vaiheessa. luultavasti vaan on syksy taas ennen kun se on valmis, meillä kaikki etenee aina hyvin verkkaiseen tahtiin. keittiössä mandariinintaimet on jo niin törröllään ja appelsiineja odotellaan. tomaatit kylvin alkuviikosta ja akileijaa myös. kippoa ja kuppia on vieri vieressä mutta se on ihanaa kun näkee pikkuiset alut nousemassa mullasta! en malta odottaa että pääsen puutarhahommiin!!


Ei kommentteja: