lauantai 14. huhtikuuta 2012

lauantaiset puuhat

tänään oltiin forssassa melkein koko päivä. minä istuin matkaratsastuksen starttikurssilla (poliisilaitoksella, ihan totta) neljä tuntia ja loput pesueesta ilakoi sillä välin vesihelmessä. tietysti lelushopissa piti käydä ensin heti aamusta, se on kyllä semmoinen paikka että minäkin voisin viettää siellä tuntikausia, oikein semmoinen vanhanajan tavaraa pursuava pikkuinen sokkeloinen liike, siellä on pöydät ja hyllyt tulvillaan leluja ja roikkuu vielä koukuilla katosta. marian kanssa aina kaiholla muistelemme lapsuuden ihanaisia päiviä, kun oli jokelan kauppa satakunnantiellä ja tietysti muovitukku joka vetää meitä puoleensa tänäpäivänäkin.
harmittaa kun en ehtinyt agrimarkettiin joka on kodin terran ohella myös lempikauppojani. varmaan aika harvojen naisten lempikauppoja on maatalouskaupat ja rautakaupat, mutta niissä nyt vaan myydään niin paljon kaikkea tärkeetä ja ihanaa!

takaisin tullessa pysähdyttiin taas meidän vakipaikassa autokeitaalla jossa muut tankkasivat hampurilaisilla ja minä salaatilla. yleensä ollaan menty oikein syömään, kun on siinä oikeakin ruokapaikka, mutta nyt oli sen verran kiire kotiin killin takia, että otettiin vaan heseltä "ruuat" mukaan. on siellä sitten mahtavat vessat, kannattaa poiketa ainakin hädällä! koska on lauantai, on karkkipäivä, ja isäntä osti sieltä sitten huvittavan karkkipussin jonka nimi oli sekundasekoitus. yllättävää kyllä siitä 800:sta grammasta on vielä jäljellä ainakin 200. yleensä kyllä sekundakin tekee näille hyvin kauppansa jos vaan karkista on kyse.

killille saapuu ensi viikolla koirankoppi ja korotettiin vähän verkkoaitaa siitä mihin se tulee, ettei puppe pompahda aidan yli jos sattuu katolle kiipeämään. olen ottanut tallilta pari jätesäkillistä heinää, vuoraan killin makuukammarin sitten niillä että on lämmintä ja popsittavaa. kopissa on heiluriovella varustettu eteinen ja ikkunallinen makuuhuone. ja kaikesta tästä luksuksesta huolimatta on erittäin mahdollista, ettei puppe edes mene sinne. no, sittenpä on kanasille komea tölli valmiina.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jokela! Muistan vieläkin ne auringonhaalentamat daisyt näyteikkunassa... mulla on yhä tallella ne sieltä ostetut hevoset, vaikka kaikki muu onkin myyty.

T: Marjatta