perjantai 13. huhtikuuta 2012

kevään tuoksua ilmassa

ja taas meinasin kirjoittaa väärin, että "kevään tuksua", huh... onneksi huomasin ajoissa virheeni!
juu, tänä aamuna e-o lähti ekaa kertaa koulutielle polkupyörällä, opettaja on nyt sitten antanut virallisesti luvan ekaluokkalaisille tulla pyörällä kouluun. on satanut hiljalleen koko aamun ja kun menin kuivaamaan poltsieernan satulaa, piti oikein jäädä nuuskimaan ilmaa, siinä tuoksuu se ihana multa ja ruoho kun vain keväällä tuoksuu, ihanaa... se on paras tuoksu koko maailmassa, kun sais sitä pulloon...

pidän tänään rokulipäivää velvollisuuksista ja puutarha kutsuu. jos se sade (niin ihanaa kuin onkin) vähän jossain vaiheessa hellittäisi niin pääsisin nikkaroimaan niitä kompostikehikkoja. isäntä haki sahalta kakkoskakkosia ja on sahannut lautoja ohjeideni mukaan. pihalla olisi paljon ihanaa puuhaa, mutta kun työt häiritsevät tunnetusti harrastuksia, on se ikävää. tänään ihan totta pitäisi saada jotain jo tehtyäkin.

iltapäivällä tulee kennelauto, käyn hakemassa killille yrjölän puuroon aineksia. ostin viimeksi niitä kanaparkojen siipiparkoja ja killi niitä narskuttelee tuolla pihalla tyytyväisenä. sisälle en kyllä semmoisia huoli, jos kanansiipi astuu meidän kynnyksen yli niin se saa luvan olla sitten kiinni elävässä kanassa. olen kyllä sen verran höynä että jos ei isäntä rutkuttasi näistä niin kyllä mä kanoja ottaisin heti eikä ollenkaan haittaisi vaikka välillä joku tepastelisi sisällekin paikkoja tutkimaan.
itseasiassa isäntä ei varmaan vastusta kanan ottamista sinänsä( hän ihastui viime kesänä niihin "rokkikanoihin", en nyt muista minkä rotuisia ne ovat mutta niillä on sellainen typerän näköinen töyhtö silmillä), ongelmana on enempi se, kun meidän täytyy päästä mökkeilemään kesäviikonloput. en ole vielä keksinyt että miten ongelma ratkaistaan. ei kai kanasia mukanakaan voi oikein rontata. ja vaikka saisikin jonkun naapurin jallitettua ruokkimaan niitä viikonloppuisin, niin en silti kyllä ollenkaan tykkäisi että ne olisivat täällä keskenänsä ilman valvontaa, jos kumminkin tulee joku hätä. jossain vaiheessa keksin kyllä jonkun kompromissin tähän, koska kanantarve on kova. innostuin fasaaneistakin joku aika sitten, ne kun on niin ihania nuo villitkin, mutta sitten nettikeskusteluissa oltiin sillä kannalla, että ne eivät oikein kesyynny niin ei se sitten käy, harmillista. jos niitä kanasia jossain vaiheessa saan hommattua niin kyllä on niilläkin helppo elämä sitten edessä kun käyn kokoajan palluttamassa niitä ja kannan niille kaikki herkut.


Ei kommentteja: