keskiviikko 20. helmikuuta 2013

jatkuva sunnuntai

ihan mielenvikasta, sain eilen keväthepulin ja aloin pestä ikkunaa. puuhasin kolme varttia olohuoneen tienpuoleisen lasin kanssa, aika tavalla oli kertymää. sitten pesin vielä pihanpuoleisen sisäpuolelta, sitten en jaksanut/viitsinyt enää. ei kannata rasittaa itseään yli. mutta kyllä on hassua kun näkee naapuriin nyt. ja lintulautakin pilkottaa pihalta vähän paremmin, kun sisäpuoli siitä ikkunasta on puhdas. se oli täynnä kissan nenänjälkiä ja oli aika tuhrussa.

olen kovasti vienyt viherkasveja suihkuun. se virkistää niitä selvästi pölyisen talven jälkeen. mullanvaihtoon ajattelin ryhtyä vasta ensi kuun alkupuolella, mutta ne ovat niin onnessaan kun pääsevät suihkun alle puhdistautumaan. monilla on multakin ihan könttiä, ja kun lämpimällä vedellä suihkuttaa, multa alkaa kuplia kun se oikein imee vettä ja turpoaa ja koko kasvi herää taas eloon.

mandariinit tekevät jo uutta
kissat riehasivat viime yönä siihen malliin että rönsylilja löytyi lattialta aamulla. se on sellaisessa hienossa metallisessa kärryssä telkkaripöydällä ja vielä kivinen koristeruukku, onneksi ne eivät olleet hajonneet. aika metelin se piti mutta en jaksanut nousta katsomaan yöllä kun kaikki tuntuivat olevan hengissä kuitenkin. harmi kun eivät telkkaria tuupanneet alas, jos olisi vakuutuksesta saanut uuden, tuo on aika onneton tapaus. tekstityksiäkään ei saa kaikkiin ohjelmiin, ja avarasta luonnosta ne puuttuvat aina. kun painaa nappulaa, se ilmoittaa "tekstitys päällä" ja silti sitä ei tule. äiti joutuu aina simultaanitulkiksi koska avara luonto on käppänän lemppari.

mamman tossukka nauttii elämästä

joka päivä jotain uutta! elämä on ihmeellistä kun on pieni kissa!


meidän kotilot on muuntuneet. meidän akvaariossa on tapahtunut evoluutiota. kaksi vuotta se on kohta ollut, ja siellä on ihan niitä peruskotiloita. ne on olleet sellaisia pieniä mitä ne nyt ovat. nyt osa niistä on alkanut kasvaa, siellä on jo huomattavasti suurempia mitä ikinä ennen, ja niiden sarvet on kauhean pitkiä! ennen nekin oli sellaiset tapit, nyt ne on kuin joku ihan uusi laji niitten töröttimiensä kanssa. niiden elämä taitaa olla niin helppoa että alkavat kasvaa isommiksi. hyvää sapuskaa koko tankki täynnä. olen jo harkinnut nuoliaisia, jotka namuttelevet kotiloilla niin että rutina vaan käy...

ihanaa kun on loma...

1 kommentti:

Bessie kirjoitti...

Eikäh, Bosse on ihana tuon peilinsä kanssa. Elämä on tosiaan ihmeellistä kissanpentuna :D. Hauska miten sinulla on kanssa mandariineja, mullakin oli aikanaan mutta parin vuoden ikäisenä kuoli pois.